Elokuu II, 2017

Elokuu II, 2017

1. Lausumani 11.5.2017

Laitan elokuun kolmanneksi päivitykseksi oman lausumani plagiointiepäilyä koskevassa ilmoitusasiassa Helsingin yliopisto / Halonen. Lausumani on vastine Halosen kirjoittamaan lausuntoon kyseisessä valitusasiassa.

En ole vieläkään katsonut Helsingin yliopiston kanslerin Tero Halosen väitöskirjaa koskevassa valitusasiassa tekemää ratkaisua. Vaikuttaa vähän siltä, että olin kiinnostuneempi Helsingin yliopiston korkeimman johdon reaktiosta kuin heidän varsinaisesta päätöksestään. Ja vaikuttaa myös siltä, etten haluaisi huomata kanslerin suostuvan kannattamaan plagiointia tutkimustyössä. Haluaisin yliopiston olevan toisenlainen, kovasti erilainen kuin millainen se nykyisin on.

2. Kansantaloustiede oli pääaineeni Kauppakorkeakoulussa

Helsingin yliopistossa valitsin 1990-luvun alussa kodin taloustieteen opintoalaksi ja Kauppakorkeakoulussa valitsin 1970-luvun lopussa pääaineeksi kansantaloustieteen. Kumpaankin valintaan liittyy tarina. Kodin taloustieteen valinnan tarina on yksinkertainen, kuten selostin vuoden 2017 elokuun ensimmäisessä päivityksessä 2017, mutta kansantaloustieteen valintaan liittyy hieman erikoisempi juttu. Kerron siitä valinnasta muutamin lausein tänään 8.8.2017.

Minulla ei ollut erityisempää suosikkia Kauppakorkeakoulun aineiden joukossa. Valitsin kansantaloustieteen pääaineeksi sitä luennoineen henkilön vuoksi. Kuulin opiskelijoiden arvostelevan häntä siitä, että hän tuhlasi luennoilla aikaa juttelemalla luennoilla omiaan aiheen vierestä. Kerran tämä luennoija viittasi kädellään juuri sitä paikkaa kohti, jossa istuin, ja sanoi: ”Paras ystäväni kuoli. Hän istui juuri tuolla.” – Mutta sanoiko hän todella nuo sanat? En tiedä. Kuulinko pelkästään hänen ajatuksensa tai ehkä ei aivan niinkään. Poimiko alitajuntani jotain tietoa hänen alitajunnaltaan? En tiedä. Opiskelijoiden arvostelun perusteella voisi päätellä, että hän sanoi edellä mainitut lauseet kaikkien kuulemalla tavalla. Meitä oli noin 400 uutta opiskelijaa ja istuimme isossa luentosalissa nro 200. Istuin edestä katsottuna vasemmalla laidalla salin puolivälissä.

Mutta miksi hän osoitti juuri minua ja miksi hän sanoi, kuten sanoi?

1990-luvulla kuulin eräältä erittäin herkältä naisselvänäkijältä, että olin tavannut kyseisen luennoijan elämässäni 1600-luvulla. Kuvasin luennoijaa sanomalla vain: ”On eräs erityinen henkilö, joka saa minut viipymään valmistumatta tuossa koulussa.” Selvänäkijä jatkoi: ”Olitte sotilaita ja elitte espanjankielisellä alueella. Olit häntä vanhempi perheellinen mies. Olitte sydänystävät. Kuolit taistelussa ja ruumiisi jäi rintamien väliin. Ystäväsi haki sinut omalle puolelle.”

Olen nähnyt unta, että tukehdun omaan vereeni.

Kysyin vuosia myöhemmin Kalajoelta, miten kuolin tuossa 1600-luvun elämässä. Kalajoki keskittyi ja vastasi: ”Ylävartalo tummuu. Haavoituit vatsaan tai rintaan.”

Lähetin luennoijalle sähköpostiviestin, jossa kerroin naisselvänäkijän sanat ja kiitin ruumiini toimittamisesta omalle maalle. Luennoija ei koskaan vastannut viestiini. Paljon myöhemmin juttelin Kalajoen kanssa tapahtuneesta. Kerroin, että tuo luennoija harrasti italian kieltä. ”Se on aika erikoinen harrastus kansantaloustieteilijälle” Kalajoki sanoi. ”Niin kuin ruusu kuusikossa” muistan vastanneeni.

Vahva vanha tunneside sitoi minut uudelleen. Ohjauduin opiskelemaan kansantaloustiedettä pääaineena ja kiinnyin niin siihen kuin koko Kauppakorkeakouluunkin. Voisin melkein sanoa, että Kauppakorkeakoulu kaikkineen on ollut elämäni suurin rakkaus ja palaan sinne aina uudelleen ja uudelleen syksyisin. Voidaan myös sanoa, että kahden sotilaan välinen tunneside 1600-luvulla oli väkevyydessään verraton, koskapa kantoi yli kuoleman. Ehkä side oli lujittunut vuosituhansien mittaan. Ehkä elämämme ovat jo kauan sattuneet toistuvasti samoihin aikoihin. En ole kysellyt selvänäkijöiltä enempää. En tiedä, elääkö kyseinen luennoija enää.

4. Uusi juttuidea

Kehitin viime yönä työssä uuden juttuidean ja huomasin, että se saattaisi sopia jatko-osaksi kauan sitten Kansantaloustieteelliseen Aikakauskirjaan kirjoittamaani juttuun. En muistanut, minä vuonna juttuni tuli ulos ja yritin hakea artikkelia otsikolla. Kas, mutta google ei löytänyt juttuani. Hain artikkelitietoa Kansantaloustieteellistä Aikakauskirjaa julkaisevan Taloustieteellisen Yhdistyksen arkiston kautta. Löysin vaivalla juttuni vuoden 2005 toisesta numerosta (2/2005, 231). Mutta löysin myös yhden hämmästyttävän piirteen KAK:n arkistoinnissa.

Artikkelit on yleensä tallennettu arkistoon artikkelin nimen perusteella, mutta kohdallani KAK on tehnyt poikkeuksen. Artikkelini nimi kuuluu seuraavasti: ”Kansantaloustieteen piiristä kadonnut väitös. Tiedehenkilö Saurion tapaus.” No, mutta arkistossa juttuni on otsikoitu mielivaltaiseen tapaan seuraavasti: Mielipiteitä käsitteiden taloustiede ja kansantaloustiede vastaavuudesta. Tiedehenkilö Saurion tapaus.”

Suutahdin, koska Saurio-artikkelini on kätketty googlelta katveeseen yli kymmeneksi vuodeksi. Miksi ihmeessä? Kirjoitin kiukkuisen viestin KAK:n päätoimittajalle. Onko hän lomalla? En tiedä. Vastaako hän? En tiedä vielä. Mainitsin hänelle jo alustavasti juttuideasta, mutta ihmettelin viestissäni, kannattaako heille enää mitään lähettää. Kysyin, pitääkö toimitus minua jostakin syystä epähenkilönä, jonka jutun olemassaolo KAK:n sivuilla ei ole lehdellä hyvää mainosta.

Kerron syksyn mittaan, mitä KAK:n päätoimittaja Suvanto vastaa, ja miten uuden jutun idean käy. Ja laitan uuden jutun aikanaan sivustolleni, vaikkei juttuani KAK julkaisisi. Uusi KAK ilmestyy syyskuun ja lokakuun vaihteessa.